Käyntejä 12/2011 alkaen

17.11.2013

Eino kävi kylässä

Eino oli vähän turhankin reipas ja toi tuliaisina naapurilta kähveltämänsä trampoliinin. Meinas mennä aamukahvit väärään kurkkuun, kun verhot avatessa sai ensin hämmästellä lentäviä styroksilevyjä, joiden perässä nenän eteen sitten tömähti trampoliini! Seuraavana hetkenä oltiinkin jo pihalla yöpaitasillaan häthätää takki ylle kiskastuna purkamassa kapistusta pikapikaa, ettei se lentäisi enää eteenpäin. Viima, lentävät esineet ja räntäkuuro tehostivat mukavasti tunnelmaa...

Pari autokatosta täällä lenteli myös, ja muutama puu kaatui. Onneksi ei ollut kukaan alla, ja onneksi tuulen suunta oli suotuisa, ettei mikään talokaan osunut pitkien mäntyjen alle. Ei mennyt kaukaa takapihallamme tai naapurissa...


Autokatoksen raato teki mahalaskun naapurin pihalle.


Ulkoilureitti takapihamme takana katkesi talomme kohdalta aika näyttävästi.




Ei mahtanut naapureita naurattaa...! 

Täällä selvittiin siis säikähdyksellä, mutta monessa paikassa yhä odotellaan sähköjä ja apua. Toivottavasti tilanne korjaantuu pian. Täytyy sanoa, etten ollut kyllä moista aiemmin kokenut!

Syysmyrskyn jälkeisin terveisin,

H.

10.11.2013

Iskä osaa

Meillä otettiin jo eilen varaslähtö isänpäivän viettoon. J kokkasi meille ja vanhemmilleni mainion kalaillallisen. Kalat olivat oikein kunnon lähiruokaa - naapurimme nimittäin kalastaa muutaman kilometrin päässä, joten pöydän antimet tulivat kyllä lähes suoraan merestä pöytään! Kiitokset siis vielä sinne tien toiselle puolelle!

Lisäksi tarjottiin perunamuusia, avokado-mozzarellasalaattia sekä keitettyjä porkkanoita. Maut sopivat kuulemma hyvin yhteen, ja ranskalainen luomuvalkkari oli oikein passeli ruokajuoma. Minä tosin kasvissyöjänä tyydyin kalojen osalta ihailemaan mieheni kokkaustaitoja ja taltioimaan työvaiheita.






Tänään on aamu alkanut kakkukaffeilla ja jatkunee aika leppoisissa merkeissä...ihanaa, että on sunnuntai! 

Onnea kaikille sankareille!

H.

3.11.2013

Syystunnelmia

Blogitaukoa on kestänyt ihan luvattoman pitkään! Kiireinen arki on vienyt kirjoittajaa mennessään, eikä voimia tai aikaa ole riittänyt kirjoittamiseen...Tässä muutamia otoksia pihaltamme (niin, täällä ehti jo jossain välissä olla luntakin!). 

Eilen vietiin kynttilöitä haudoille ja toisaalta kuskattiin lapsosta hyytävän karmiviin Halloween-juhliin - tunnelmia on siis piisannut tässä viikonlopussa laidasta laitaaan. 




Toivottavasti en ole kadottanut sinua, lukija!

Joulutunnelmia kohti ollaan menossa - pysy siis matkassa!

H.