Käyntejä 12/2011 alkaen

27.4.2013

Pihaa kohti



Pihassa on vielä (vuosiksi!) työtä. Ennen talvea kone kävi muotoilemassa pihan, ja sorapohjat kulkureiteille tehtiin valmiiksi. Talven aikana on tullut muutamia painaumia, ja etupiha tarvitsee vielä hieman multaa. Pihaihminen alkaa hermostua, kun "pitäisi jo päästä tekemään jotain"!

Tänään onneksi suunnataan tutkailemaan laattavalikoimaa, jostainhan sitä pitää aloittaa! Toukokuun aikana olisi tarkoitus kyllä jo kovasti päästä eteenpäin. Haaveena on, että kulut saataisiin valmiiksi ja nurmikko kasvamaan kesän loppuun mennessä. Istutuksia sitten laitetaan tilanteen mukaan.


Jotkut pikkuihmiset täällä tosin haaveilevat näitä mietteitä enemmän siitä, milloin naapurilta ostettu trampoliini saadaan kasaan ;). Naapureita taas saamme taas tänä viikonloppuna lisää, huippu juttu - tervetuloa!

Kuva lainattu täältä

Laatat tulevat mitä todennäköisimmin olemaan hyvin perusperuslaattoja, 30 x 30 vaaleanharmaita laattoja. Nuo Kekkilän rajauskivet olisivat kauniita sitten johonkin istutuksiin... Aah, ihanaa haaveilla valmiista pihasta ;), kovaa työtä tuohon pisteeseen pääseminen kyllä vaatii!

Jaksamista urakoihin itse kullekin toivottaen,

puutarhahöpsö

H.

PS. Tällaisia sitten päivän aikana katseltiin, huomenissa saadaan tarjous: http://www.lakka.fi/app/product/view/-/id/14. Koot olisivat 50 x 50 ja sokkelin ympärille 30 x 30. 

2 kommenttia:

  1. Teillä näyttää olevan pihahommat jo askeleen meitä edellä :D Miunkin sormet syyhyää pihahommiin, mutta ensin olisi hoidettava maalausurakka pois alta, joten piha jää pakostakin syksyyn (ja jatkuu sitten ensi vuonnakin). Kovasti ois suunnitelmia, pitää vain toivoa, että jaksetaan hikoilla pihalla ja toteuttaakin ne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jonspe, kiva kuulla teistä pitkästä aikaa! Äläs muuta sano, pitkää pinnaa tämä vaatii ;)!

      Poista

Kysy, kommentoi & osallistu keskusteluun!