Julkaisussa keskityttiin Kannustalo Kivi-malliston lisäksi markkinoimaan muuttovalmiita Kannustaloja, joista on jokin aika sitten ilmestynyt Moderni muuttovalmis -mallisto, johon alla olevakin talomalli kuuluu. Tuon muuttovalmismalliston ilmestyessä oli hauska huomata, että ne muutokset, joita halusimme valmispohjaan tehdä, olivat jollain tapaa näkyvissä monissa näistä uusista malleista.
Harmaja 169 (kuva: Kannustalo) |
PS. Newsissä juttua myös yhdestä suosikkiblogistani (Valkoinen Harmaja), jota kirjoittelee täkäläinen Harmaja-asukki.
Kävin eilen kurkkimassa Kannustalo Newsiä, ja olipas kivannäköisiä taloja esillä. Valkoinen Harmaja on yksi lempiblogeistani. Myös Oravaistalon esittely oli mielenkiintoinen, kun meille tulee samalla tekniikalla toteutettu talo, eikä olla vielä livenä ainuttakaan muuttovalmista nähty.
VastaaPoistaHarmaja 165 oli meillä myös kova kilpailija Rauhalalle, mutta Rauhala 162:n pohjaratkaisu miellytti enemmän, joten päädyttiin siihen.
Terkuin Jonspe Eripurasten Rauhalasta
Jonspe: Ei ole täälläkään vielä paljoa noita muuttovalmiita. Muuttovalmiissa messutalo Venlassa nyt tuli pyörähdettyä useammankin kerran asuntomessujen aikana ihan silläkin, että siellä oli paljon samankokoisia huoneita kuin meidän tulevassa kodissa. Meidän oma pohja on Harmaja 156 -muunnos (Pienet Kannustalot -esitteestä).
VastaaPoista