Käyntejä 12/2011 alkaen

15.11.2012

Ulko-ovi

Ulko-ovi asennettiin muutama päivä sitten. Onneksi päädyimme tähän malliin - aluksi suunnitteilla oli ovi, jossa ikkuna olisi ollut vain yläosassa. Tämä istuu hyvin ikkunoiden pariksi, ja lapsetkin olivat arvatusti riemuissaan, kun ylettyivät kurkkimaan kumpikin omalta korkeudeltaan ulos :D!

Kuvat on otettu pimeällä, katoksessa palaa liiketunnistimella syttyvät kattovalot.





Tämän oven takana oleva lattia on vihdoin saanut puuttuvat kaksi laattaansa. Onneksi sävyeroa ei huomaa, vaikka laatat tulivat toisesta poltosta, huh!

Kiintokalusteiden asennus jatkuu...pieniä mittausvirheitä ilmeni keittiön asennuksen aikana, mutta onneksi tilanne saadaan korjattua. Mittausmokat eivät mene keittiöfirman piikkiin, vaan johtuvat aiemmista (joskaan ei meidän) työvaiheista. 

Topin myyjä kävi paikan päällä tarkistamassa tilanteen, missä kunnossa kuorma on meille saapunut. Joitakin yksittäisiä osia menee vaihtoon, ja keittiön tasot tulevat vasta viikolla 48...! Se, miten kaikki aikataulut tuolloin saadaan natsaamaan ja tason asennus hoidettua, on vielä auki. On nimittäin aika monta muutakin asiaa, jotka pitäisi saada viimeisinä viikkoina tehtyä. Kyllä tämä rakentaminen kysyy aika pitkää pinnaa, vaikka kuinka hyvät aikataulutukset olisi laadittuna...


Neljä viikkoa aikaa.
Sitten on meidän perheen joulu.

H. 

6 kommenttia:

  1. Tätä blogia on ollut kyllä tosi mukava seurata :) Teidän talosta tulee ihana! Moni asia on juuri niinkuin itsekin olisin halunnut.
    En normaalisti blogeihin mitään kommentoi, mutta nuo kaksi viimeistä lausetta pistivät hymyilemään, koska olen sanonut itse samanlailla. Meillä on rakenteilla rivitaloasunto ja se valmistuu juuri samoihin aikoihin. Vielä neljä viikkoa kun jaksaisi odottaa, niin sitten meilläkin on joulu! :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitos & kiva kun kommentoit! Tuntuu aina yhtä ihanalta huomata, ettei ihan yksikseen täällä höpise ;). Vähän kun vielä pinnistetään, niin kyllä se joulu sieltä tulee...tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Teillä mennään siis aika samassa vaiheessa kuin meillä, 4 viikkoa pitäisi olla muuttoon, ja sit pikapikaa joulun valmisteluihin. Meillä tosin keittiö saapuu vasta huomenna ja viikonloppuna alkaa asennukset.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä Kimmo teillekin! Täällä paineita aiheuttaa "pakkomuutto", sillä vuokrakämppä on vaihtanut omistajaa, ja uudet omistajat haluavat muuttaa 1.1. Että tämmöistä täällä...!

    VastaaPoista
  5. Hei mukava blogi sinulla tänne kun nyt ekaa kertaa eksyin :) ja nuo ovet ovat ihanat ja varsinkin vaalea väri sopii hyvin !

    VastaaPoista
  6. Kiitos & tervetuloa lukemaan :)

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi & osallistu keskusteluun!