Tänä talvena minä, talvenvihaaja, olen ihmeesti pyörinyt pihalla lasten kanssa säässä kuin säässä. Tästä todisteena yllä olevan kuvan lumimyräkässä valmistuneet pari lumiukkoa. Talvi on silti huomattavasti miellyttävämpi ikkunan takaa ihailtuna, mutta me tulemme nykyään toimeen, talvi ja minä. Tästä asenteen loiventumisesta (ja vanhuudesta?) kertonee sekin, että selätin Kokkolan kouluvuosien aikaisen traumani viime viikonloppuna.
Päätin tässä joitain päiviä sitten nimittäin päästä yli 15 vuoden takaisista tuskanhetkistä. Ajattelin, että nyt on aikaa kulunut sen verran, että voin kohdata nämä viheliäiset kapistukset vailla pakkoa, kiukkua ja tuskanhikeä. Ja ennen kaikkea ilman käskyttämistä ja kilometripylväiden vahtaamista. Oli siis aika hankkia sukset. Kynnystä madalsi huomattavasti se, että ladut lähtevät käytännössä takapihaltamme...
Ei hiihtämisestä tosin ilman hikeä ja kipeytyneitä lihaksia selvinnyt. Eikä varmaan pidäkään selvitä, kun näin pitkän tauon kehtaa pitää... Matkan varrella tuli löydettyä muutama uusikin lihas :D! Mummot ja papat hiihtelivät ohitse, kun meikäläinen veti eteenpäin jotain 1 km/h -vauhtia, mutta en antanut sen haitata. Saivatpahan hyvät naurut...! Latu toimi talvipäivän hiljaisuudessa aikamoisena terapiana uhmalaisten hetkittäin kaoottiselle äänimaailmalle kotona. Suosittelen siis (uskonko itsekään itseäni?!?) nenän pistämistä ulos - talvellakin, suksillakin.
PS. Enkä edes kaatunut (vielä...)!
H.
Hei! Haastoin sut blogissani. En tosin tiedä, että ootko tätä työlästä haastetta joskus tehnyt, kun blogisi on tuore lukulistallani :)
VastaaPoistahttp://sairaanihana.blogspot.fi/2013/02/haaste-yhdentoista-asian-juttu.html
Hei! Kiitos haasteesta ja kiva kun löysit blogiini :)! Vastailin haasteeseen jo aiemmin (tammikuun postauksissa), mutta ehkäpä teen hieman soveltaen tämän sinulta tulleen haasteen ;)?
VastaaPoista