|
Näkymä hotellihuoneesta aamulla |
Viikonloppureissu Helsingissä ennen muuttoa vuokrakämppään teki ihmeitä! Akut latautuivat ja tuli runsaasti ideoita rakennusprojektia ja sisustusvaihetta ajatellen. Hetken hengähdys kaikesta lapsiperhearjen vastuusta ja aikataulujen täyttämistä päivistä tuli todella tarpeeseen!
Vietimme ensimmäisen päivän sisustussuunnittelija
Henna Ahosen kanssa pohtien talon tilaratkaisuja, valaisua, kalustamista ja jonkin verran myös pintamateriaaleja. Päivän aikana muutamaan ongelmalliseen tilaan (oh, khh, vh) löytyi hyviä, toteuttamiskelpoisia ideoita.
|
...ja näkymä illalla |
Jälkimmäisenä reissupäivänä hullaannuin
Vepsäläisen liikkeessä niin niistä kaikista tuoleista ja valaisimista, että muistin kameran olemassaolon vasta Stockan kierroksen aikana...Suosikkeja ovat kuitenkin tällä hetkellä valkoiset Seiskat ja DSW:t, Nousukausituoleihinkin olen ihastunut, mutta ne eivät saaneet J:a puolelleen...Terassille haaveena on hankkia jossain vaiheessa muutama valkoinen tai musta Toy-tuoli, jotka osoittautuivat nekin varsin mukaviksi. Ja kun nyt tuoleista puhutaan, niin
Hayn baarijakkarat/työtuolit ja muotoilu yleensäkin viehättää tätä kirjoittajaa.
|
Unelmien työpöytävalaisimet ovat löytäneet toisensa kaupan hyllylläkin :)
Jieldet ja Tolomeot rinta rinnan... |
|
Tämäntyyppiset valaisimet viehättävät yksinkertaisuudessaan |
|
Artekin valaisimet voisivat sopia eteiseen tai muuhun kapeaan tilaan? |
|
Kartell Masters -tuolit miellyttävät silmää myös, mutta en ehkä kuitenkaan ruokapöydän tuoleiksi hankkisi niitä |
|
Muuramen kirjoituspöytä: L-taso ja Kolmonen - tämän pöydän ääressä kelpaisi tehdä töitä! |
|
Alustavia sävypohdintoja isoihin lattialaattoihin |
Kiva reissu oli varmasti. Tuo Muuramen kirjoituspöytä olis makee. Katsottiin kans, että meiltä ei tule mukaan täältä uuteen taloon paljoa. Emmin valkolakattuja kalusteita, tauluja sekä Corbucier divaani. Sitten pitää varmaan siirtää uuteen varastoon tuo vanha Artekin ruokapöytä ja 6 satulavyötuolia.
VastaaPoistaMika: Ihan totta, täältäkin lähtee kyllä vielä paljon tavaraa kiertoon, kun joskus vihdoin uuteen päästään. Nämä nykyiset ovat sellaisia, että ovat kyllä olleet oikein sopivia Piispantien residenssiin, mutta eivät oikein istu tulevaan...paljon käytiin kauppaa jo ennen vuokralle lähtöä, mutta välttämättömät pitää olla tämän "siirtymäkauden" ajan ;). Artekin kalusteet varmasti löytävät paikkansa, tai ainakin käyvät kaupaksi alta aikayksikön :)!
VastaaPoistaEi me varmaan niitä Artekin kalusteita varmaan käyttöön oteta, mutta ei niitä malta myydäkkään kun ovat virheettömät. Unohdin mainita että yks Kukkapuron klassikkotuoli tulee kyllä mukaan. Aarnion pallotuoli kiinnostais, kaveri osti sellaisen 60-luvun version. Kunnostettuna on nyt upee
VastaaPoista