Käyntejä 12/2011 alkaen

2.6.2012

Hiekkatäyttö

Torstaina tontilla tapahtui oikein urakalla! Hiekkaa ajettiin kivijalan sisäpuolelle, ja lisäksi kaivinkone tasoitti pihan. Autokatoskin näyttää jo hieman enemmän autokatokselta:




Talon osalta näytti päivän jälkeen tältä:





Päädyimme lopulta siihen, että myös terassin osuus valetaan. Terassin pohjaa näkyy tässä kuvassa:


Seuraavassa kuvassa julkisivun vasen nurkka näkyy kuvan oikeassa laidassa. Styroksipinot ovat tulevalla leikkimökin paikalla, johon päivän aikana tehtiin pohja valmiiksi. Mökkihän meillä jo ennestään onkin, se odottaa siirtoa vanhan kotimme pihalla...


Nyt kun tontilla käydessä piha ei enää muistuttanut pelkkiä epämääräisiä maakasoja, totesimme, että piha on itse asiassa hämmästyttävän iso. Alun alkaen tuntui siltä, että tontti on pieni (olihan aiempi pihamme n. 300 m2 isompi), vaan eipä tunnu enää! Tässähän pitää piakkoin alkaa ihan tosissaan tehdä pihasuunnitelmaa ;)!

PS. Parkettinäytteitä on kolissut postilaatikkoon ja tuotu ovellekin asti postipaketissa. Lisäksi olen käyttänyt muutamia näytteitä kotona paikallisista liikkeistä. Kunhan vielä viimeisen lähetyksen saamme, kokoan niistä jonkinlaista väliaikaraporttia tännekin!

4 kommenttia:

  1. Käytiin ajelulla tänään ja oli siellä jo paljon tehty!!! :)

    VastaaPoista
  2. Penni: No älä muuta sano! Ja tuntuu, että sinne on kuin tyhjästä nousseet nuo ensimmäiset talot! Huomenna se meinaa J taas jotain siellä hommata...

    VastaaPoista
  3. Hei, mukavan näköinen talo teille on nousemassa! Jään seurailemaan blogiasi, aika samassa kohdin mennään meilläkin.

    VastaaPoista
  4. Sanna: Kiitos & tervetuloa :)!

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi & osallistu keskusteluun!