Käyntejä 12/2011 alkaen

17.10.2012

Laattoja ja lattiaa

Alakerrassa laatoitus etenee aikataulussaan. Pesuhuoneen seinät on saatu tänään kokonaan laatoitettua, vaikka näissä kuvissa työ on vielä kesken. Suihkujen väliin tulee 20 x 60 cm syvennys, jolla on syvyyttä noin 7 cm. Laatat ovat todellisuudessa ihan vitivalkoisia, työmaavalaisin väärentää tilan sävyjä. Laatat saumataan valkoisella.


Sekä syvennyksessä että muissa laattapintojen reunoissa käytetään kaarevaa metallilistaa. Alla näkyy lista lähikuvassa ns. puoliseinän kohdalla (yläosaan tulee lasiseinä). Vaihtoehtoina listalle oli teräväkulmainen, vastaavantyyppinen lista, tai sitten jokin reunakaakeli. Listaa tarvitaan aika paljon, ja tämä on suht edullinen ratkaisu. Lisäksi ajattelin, että kaareva muoto on turvallisempi ratkaisu lastenkin kannalta.

Huomenna laatoittajat aloittavat kodinhoitohuoneen lattian laatoituksen. Isoja laattoja jouduimme tilaamaan pari pakettia lisää eteistä varten, muuten laskelmat ovat pitäneet hyvin paikkansa.


Yläkerran lattiakin on saatu tänään valmiiksi. Kuvat ovat siis eiliseltä tonttivisiitiltä. Huomenna J:n isä aikoo aloittaa tv-huoneen lattian asentamisen. Ihanaa nähdä valmista pintaa! Olemme olleet todella tyytyväisiä pintamateriaalivalintoihin. Sävyt sopivat hyvin keskenään yhteen, näyttävät kauniilta ja tuntuvat ihanilta.


Näitä valintoja on ollut toisaalta helppo tehdä, sillä meillä on J:n kanssa varsin pitkälti sama maku. Lisäksi se, että olemme läpikäyneet yhden mittavan projektin remontoidessamme vanhan talomme, opetti molemmille paljon rakentamisessakin tarvittavaa tietoa. Rakentamisen alkumetreillä jaksoin naureskella kompromisseihin tottuneena sitä, että seinät voivat joskus ilmeisesti olla suoriakin ;).

Itseäni on hämmästyttänyt aika ajoin tämä rakentamiseen "kypsyminen" - asiaa pohdittiin meidän taloudessamme useamman vuoden ajan, vieläpä oikeastaan vuorotellen. Siinä ajassa talomieltymykset ja sisustusnäkemykset ovat muuttuneet perinteisemmästä linjasta huomattavasti modernimpaan makuun (ja sitäkin olen jaksanut hämmästellä!). Vasta tämän alueen kaavoittaminen sai meidät molemmat todella hereille ja tekemään isoja päätöksiä rakentamisen suhteen.

Entäs te, millaisen polun te olette kulkeneet kohti omaa, unelmienne kotia, vai oletteko kenties vielä matkan alkupäässä tai keskellä rakentamista tai remontointia?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy, kommentoi & osallistu keskusteluun!