Käyntejä 12/2011 alkaen

15.10.2012

Parkettia ja ensimmäiset verhot!

Lattiasta tulee niiiin ihana! Olen aivan myyty, vaikken ole nähnyt kuin vasta reilun huoneen verran valmista pintaa. Sävy on juuri oikea, samoin ladontasuunta, lankun leveys ja pintakäsittely. Tämä valinta on kyllä mennyt niin nappiin kuin olla ja saattaa!


Lattiavalinnoista olen aiemmin kirjoittanut täällä. Päädyimme siis Quick Stepin tammiparkettiin nimeltä Honey Oak. Lattiassa on pienet viisteet ja öljytty pinta.


Lisäksi tänään saimme ensimmäisen verhon ikkunaan! Varhaisen ajankohdan syynä oli tietenkin korkean tilan ikkuna, johon tulee moottorilla toimiva screen-kaihdin. Verho on juuri niin eleetön, kuin olin ajatellutkin. 



Verhosta lähtevän sähköjohdon kanssa meinasi vain olla hieman pinna kireällä, sillä se oli alkuun jätetty varsin pitkäksi ja vain nippusiteellä kieputettuna roikkumaan tuonne verhon oikeaan laitaan. Onneksi tilanne korjaantui nopeasti asiasta tiedustellessani, ja piuhaa onnistuttiin lyhentämään. Nyt lopputulos näyttää varsin siistiltä. Pääsemme siis mahdollisesti lähipäivinä eroon noista tilaa vievistä rakennustelineistä...!


Itse pystyin tänään vain käydä katsomassa, miltä tilanne näytti. Syyshämärässä työmaa näytti kauniilta, eikä ollenkaan niin mutaiselta ja rapaiselta...! Kuvassa näkyy myös katoksen liiketunnistimella toimivat kattovalot palamassa. Niistä lähtee todellisuudessa oikein miellyttävä valo, tässä kuvassa valo jostain syystä näyttää melko kovalta.


4 kommenttia:

  1. Teille on kyllä tulossa kaunis talo. Jännää katsella taloanne ulkoa, kun se on niin samanoloinen kuin meidän, mutta vaalea. Kaunis on kummankin värisenä tämä Kannustalon kaunokainen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mervi - samaa olen miettinyt teidän taloa ihastellessani :)!

    VastaaPoista
  3. Oi oi, tehän pääsette ihan kohta jo muuttamaan! Saadaankohan me viettää pikkujoulut teidän uudessa kodissa? ;)


    (jopas sulla on vaikea robotinesto-ohjelma, millään en meinaa saada kommenttia lähtemään!)

    VastaaPoista
  4. Voi Tuuli, olipa hyvä että huomautit tuosta robottisysteemistä, mun on pitänytkin se napata pois päältä. Itseä on ärsyttänyt sama homma muiden blogeja kommentoidessa - käsittämättömiä vahvistuksia! Katotaan, jos toimis ok tämä homma ilman moista ärsytystä. Ei siis muuta kuin kommentoimaan ;)!

    Jospa vietetään kuitenkin vasta ne 2013 pikkujoulut meillä ;)? Jouluksi meidän pitäisi kyllä päästä kotiin, puolivälissä kuuta olisi arvioitu muutto.

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi & osallistu keskusteluun!